Koti on myyty ja asunto ostettu.
Kotia hyvästellessämme alkaa Neiti 6 vee itkeä. Ja äiti perään kun kerran tyttökin. Pikkuherra 4 vee hätääntyy kun äiti ja sisko pillittävät ja alkaa itsekin vuodattaa kyyneleitä. Siinä me sitten parutaan kaikki kolme. Avaimet jätämme takan reunukselle. Kymmenen vuoden jälkeen tuntuu epätodelliselta: miten niin me muka muutetaan täältä pois?
Tavarat on roudattu sen seitsemään paikkaan. Siis ihan täsmällisesti, asumme nimittäin muutaman viikon sijaisasunnossa ennen uuden kodin vapautumista. Sopii arvata, miltä kaksio näyttää, kun nelihenkinen perhe sulloutuu sisään. Yksi huone on täynnä muuttolaatikoita, lattiasta kattoon. Toisessa huoneessa on perällä televisio, vieressä neljä patjaa rivissä ja seinää vasten ruokapöytä tuoleineen. Siinä se sitten olikin. Ovelta kulkevat tavarakaaoksen seassa herttaiset polut keittiöön, kylppäriin, roinahuoneeseen ja olo/makuu/ruokahuoneeseen. Ehkä muutto pienempään asuntoon kannattaakin tehdä juuri näin, todella pienen asunnon kautta? Voi sitä tilan juhlaa tämän leirielämän jälkeen!
Täällä varakodissa tuskin tulee vietettyä leppoisia kotipäiviä, joten optimistisesti kuvittelen käyttäväni kaiken liikenevän vapaa-ajan suunnitellen uuden kodin sisustusta. Tapetit nyt ainakin pitää saada oman maun mukaisiksi, sohva on ostoslistalla ja haaveissa vaikka mitä. Luvassa on pesänrakennuspohdintoja ja lukemattomia harhapolkuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!