Blogiahdistusta

Tai oikeastaan ei ole. Blogin kirjoittaminen jäi, kun havahduin siihen tosiasiaan, että netti on pullollaan pahaa puhetta bloggaajista. Miksi?

Miksi jonkun mielestä on asiallista ilkkua toisen tapettia, sohvaa, verhoja, kukkaruukkuja?

Miksi nimettömät syyllistävät toisten lasten nukkumaanmenoajoista, vaatetuksesta, ruokavaliosta?

Miksi nettimaailmassa voi haukkua toisia rumaksi, lihavaksi, tyylittömäksi?

Itse olen aina etsinyt blogeista vinkkejä ja hyviä fiiliksiä. Olen naureskellut, kun jonkun lapsella on ihan samoja metkuja kuin omillakin. Olen miettinyt, mikä mahtaisikaan olla hyvä syyshaalari joka ainoan vaatekappaleen rikkovalle pikkuveikalle. Olen etsinyt kivoja sisustusvinkkejä omaa kotia ajatellen, tai vain ihastellut muiden koteja, vaikkei tyyli kolahtaisikaan yksiin. Olen aina hetken verran haaveillut alkavani harrastaa käsitöitä muiden tekeleitä ihaillessani, kunnes olen taas muistanut, ettei näillä tumpuilla ommella kuin nappi paikoilleen ja siinä se. Ja toki olen lukemattomia kertoja etsinyt ja löytänyt ruokaohjeita niin arkeen kuin juhlaankin.

Olen huono kommentoimaan toisten blogeihin. Kun eivät minua tunne niin ketäs ne minun ajatukset kiinnostaisikaan. Mutta että alkaisin haukkua tai syyllistää bloggaajia, se ei ole ikinä tullut mieleenikään!

Laittakaa hyvät ihmiset lapsenne nukkumaan klo 18 tai klo 23. Imettäkää tai olkaa imettämättä. Ostakaa vaatteenne kirppiksiltä tai merkkiliikkeistä, kulkekaa Crocseissa tai paljain jaloin. Matkustakaa lentokoneella pakettimatkalle tai harrastakaa korkeakulttuuria. Sisustakaa valkoisella tai sateenkaaren värein. Ostakaa Ikeasta tai kierrätyskeskuksesta, olkaa minimalisteja tai rönsyileviä peppipitkätossuja. Katsokaa Salkkareita tai boikotoikaa televisiota. Rakastakaa makkaroita tai tofua.

Olisi kiva keskittyä siihen, miten saadaan maailmasta mahdollisimman mukava paikka. Ollaan toisillemme ystävällisiä. Arvostetaan erilaisia mielipiteitä. Hyväksytään se, että itselle paras tapa toimia ei ehkä toimikaan naapuriasunnossa.

Kiitos kaikille bloggaajille siitä, että jaksatte ja uskallatte kirjoittaa ajatuksistanne ja elämästänne.

Tapettihommia

Jaahas lapset, tulkaapa nyt repimään tapettia irti seinistä!

 Ei tarvinnut kahdesti käskeä!

 Ihan oikeasti oli kyllä tehokasta työvoimaa! Toivottavasti nuo kuitenkin tajuavat, että tämä oli kovin kertaluonteinen harrastus...

Dilemma nimeltä suihkepullo

Kuvittelin käveleväni kauppaan ostamaan nätin suihkepullon. Sellaisen, minne saan tehdä valmiiksi sopivan sekoituksen astianpesuainetta ja minkä voin jättää esille lavuaarin reunalle. Ihan oli turhaa kuvitelmaa, ei sellaisia ole olemassa! Kolmatta iltaa yritän nyt googletella jotain, mikä vastaisi kuvitelmiani, vaan ei ole, ei.

Suihkepulloja kyllä löytyy.

Mutta kun mulla oli visio!

Haluasin hieman kartion mallisen lasipullon, jossa on metallin värinen suutin. Mahdotonta. Savon de Marseille -pullot pääsivät kuvaan mukaan, koska siinä mulla on suunnitelma b: pullo ja suutin erikseen. Onnistuukohan sekään?

Jo on ongelmaa kerrakseen! Huumorilla siis täytyy suhtautua tähänkin - suurin ongelmahan tässä on se, että näin naurettava asia on nyt vienyt jo kolme tuntia elämästäni, jolloin olen vain tuijotellut nettiä täydellistä suihkepulloa etsien. Just joo haloo!

Leikisti ostoksilla

Kaupungilla kävellessäni piipahdin Sokokselle eli turkulaisittain Wikkelle ja mietin, mitä ostaisin, jos ostaisin. Tähän muuton keskelle ei edes tee mieli ostaa yhtään mitään. Muutenkin hetken mielijohteiden kanssa mulla helposti käy niin, ettei ostos viikon kuluttua tunnukaan enää kovin hyvältä investoinnilta ja sitten se jää kaappiin lojumaan tai päätyy kirppikselle. Tämän pahan tavan haluan lopettaa kokonaan. 

Perustelut voisivat olla vaikka:

+ Ympäristöystävällisyys

+ Kukkaroystävällisyys

+ Varastoystävällisyys

Selvää on, että rahaa säästyy, kun ei shoppaile turhia. Ja luontokin tykkää. Mutta aivan turhan vähälle huomiolle jää tuo varasto! Inhoan, inhoan, inhoan niitä tavarakasoja komeroissa ja kellareissa! Hyvää, käyttökelpoista tavaraa, joka ei mahdu minnekään, ei sovi tyyliin, on mennyt pois muodista, odottaa uutta tulemista, pitää korjata vähän ja sitten on taas hyvä - oli syy mikä tahansa, lopputulos on sama. Sekamelska ja tavaravuori kellarissa kasvaa entisestään. Minua tällainen piilotettu roinavuori ahdistaa ja tavoite onkin, että uudessa kodissa varastoon pääsevät ainoastaan tavarat, jotka a) ovat käytössä vain osan vuotta (joulukoristeet, sukset, luistimet, hiekkalelut...) tai b) muistot (ja salaisena c-kohtana ehkä ihan vähän kuitenkin jotain sisustusjuttuja, tyynynpäällisiä ja sellaisia, joita tulee aina välillä vaihdeltua...).

 Näitä EN ostanut itselleni:

...olisin kyllä halunnut. Öljylamppuun tykästyin tosissani, se on niin sympaattinen. Sitä tuijottelin ja ihastelin ja pystyin hyvin kuvittelemaan sen takapihan pöydälle. Ajatuksissani oli kaunis, pimenevä syysilta, minä istumassa tuolilla, luen hyvää kirjaa, napsin pari palaa suklaata ja juon jotain lämmintä vaaleanturkoosi huopa ympärilläni, öljylampun kaunis liekki lepattaa vieressä, elämä on seesteistä ja ihanaa. Voih!

Haaveista on joskus yllättävän helppo siirtyä todellisuuteen. Suomen syksy on kaunis tasan yhtenä iltana klo 18-20.30. Silloin on kotona täysi hulina päällä, kerään sisällä pyykkimyttyjä kiukkuisena, isken muksuille puuroa lautaselle, pikkuherra karjuu "mä VIHAAN puuroa", mulla on mielessä pelkästään painokelvotonta tekstiä. Puuron jälkeen puetaan yöpuku, siis niin että ensin huudetaan "mä VIHAAN yöpukua", ja sen jälkeen pestään hampaat ja muistetaan toki VIHATA sitäkin. Tämän pienen iltakiepin jälkeen olis pare olla kilo suklaata kaapissa edes ensiavuksi ja sopii arvata mitä siellä lämpimän juoman joukossa on. Takapihalle varmaan tarvii juu mennä rauhoittumaan, mutta kaunis syyshetki meni ohi ja ka-bum, vettä sataa ja roiskii ja on kylmä ja tuulee, huopa olis kiva jos se ei olisi märkä sateesta ja kuka enää jaksaa lukea illalla, ei kukaan, telkku auki ja rojahdetaan sohvalle, ihan sama mitä sieltä tulee. Suklaat naamariin ja valitetaan tyhmää, pimeää syksyä ja lasketaan päiviä kesään.

Lopputulos: säästin rahaa noin 70 euroa. Sillähän saisi jo yhden hotelliyön ihan vaan itselle, eikö?

Kävely rentouttaa

Flunssa iski, enkä saa mitään aikaiseksi. Lähdin kaupungille kävelylle, että saisin hiukan päätä tuuletettua. Ei sitä lekottelemallakaan parane, vai kuinka?

Turku klo 20.30. Ydinkeskusta. Aivan kuollutta! Olisiko sittenkin ollut parempi jäädä kotiin makaamaan?

Mikä tekee kodin?

Mulla on ihan selvästi tiettyjä esineitä ja asioita, joita kotona on pakko olla, että tulee "kotitunne". Enkä usko olevani yksin tämän asian kanssa. Nämä rakkaimmat tavarat eivät mulla ainakaan ole rahalla mitattuna arvokkaimpia, vaan niitä, mitkä eivät tasan tarkkaan kelpaisi murtovarkaille. Hyvä niin!

1. Perintöhuonekalut

Roskalavaltako tämä tuoli on peräisin? No ei, vaan isotädiltä peritty, kuten ovat tämän tuolin seitsemän identtistä sisarustakin. Tuolit ovat noin sata vuotta vanhoja, niillä on hyvä istua, eikä yksikään niistä heilu liitoksissaan. Ovat siis tukevia kuin mitkä. Taisin muuten kuvata kaikkein huonokuntoisimman yksilön, muut ovat sentään vähän tai paljonkin paremmassa maalissa. Nämä ovat olleet yhdeksän vuotta meillä ruokapöydän ympärillä ja tulevat olemaan jatkossakin. Sen verran olen ajatellut saada itsestäni irti, että kunnostaisin nämä. Haluaisin tehdä sen ihan itse, tiedä sitten onko turhaa toiveajattelua... Ainakin kokeilen, K-raudalla on helppotajuiset ohjeet kuin ihan just minua varten!

2. Muut perintötavarat

Ilmapuntari, josta en ole varma, toimiiko se edes. Lapsesta asti olen ihaillut noita tekstejä: "myrsky - sade eli tuuli - waihettelevainen - kaunis ilma - kova kuivuus". Tulen tästä hyvälle tuulelle ja eiköhän se jo yksinään riitä syyksi pitää ilmapuntari seinällä jatkossakin.

 3. Hauskat yksityiskohdat

Sama syy kuin ilmapuntarinkin kanssa. Kodin sisustus ei saa mulla olla täysin vakavalla naamalla tehtyä. Täällä varakodissakin halusin kirahvin juoksemaan postiluukun yläpuolelle. Ja heti tuli parempi mieli!

4. Muumi-mukit

Ei varmaan tyylikkäin valinta seinäkoristeeksi, mutta hyväntuulinen. Uuteen asuntoon on kai pakko asentaa kolmaskin rekki, että saan kaikki esille, enkä joudu kierrättämään vuodenaikojen mukaan. Värijärjestyksessä, tottakai...

 5. Kirjat

Manaan aina, että kirjoja on liikaa - ja sitten ostan niitä lisää. Kirjat kuuluvat meillä kotiin, piste. Turha sitä kai on yrittää miksikään muuttaa.

6. Kivi-tuikut

Näitäkin mulla on ollut omassa kodissa aina. Joskus iloisena värisekamelskana, viimeksi jaoteltuna sinisävyiset makkariin, vihreät isompaan ja keltaiset ja ruskeat pienempään vessaan. En tiedä vielä minne ja miten seuraavaksi asettelen, mutta esille pääsevät.

7. Valokuvat - rakastan valokuvia ja laitan niitä mielellään esille, paljon.

8. Taulut - meillä on lukuisia pääasiassa sukulaisten tekemiä tauluja ja niitä ilman en osaisi olla.

9. Astianpesukone - tämä on pakko lisätä nyt hiukan vitsinkin vuoksi, kun olemme tuskailleet viimeiset kuusi viikkoa astianpesukoneen puuttumista. Vaan kuulkaa kyllä menee kokkailuista viimeinenkin ilo pois, kun joka ainoan kipon ja kattilan saa käsin puunata. Olen laiska, rakastan astianpesukonetta.

10. Ihmiset - kunnon klisee näin listan lopuksi. Mutta niinhän se on. Tavarat yksinään eivät tee kotia, vaikka kuinka kivoja olisivat.

Mustavalkoista mukavaa

Mielessä on vaikka mitä, mitä haluaisin olohuoneeseen. Ihan eri asia on, mitä sinne lopulta tulee, sen määräävät aika pitkälle raha ja tila. Vaan onneksi mikään ei estä haaveilemasta!

Fatboy-säkkituolissa on oikeasti hyvä istua. Eikös se olisi oikein superkiva istuintyyny lapsillekin? Mustaa olen ajatellut, mutta ei tuo valkoinenkaan pöllömpi olisi. En ole nähnyt livenä näitä oikeassa reunassa olevia Fatboy Mètahlowskeja. Nettisivuilla lukee, että kangas on metallinhohtoinen ja nahkamainen. Pitää kyllä nähdä omin silmin, mutta tuo saattaisi olla aika makea.

Yksi mustavalkoinen mielenpiristys on jo ostettu, Kui Desingin hauska Föri-tyyny. Ostin aluksi vain tuon takimmaisen, mutta pitkulaisen mallisena. Ehkä pitäisi sille ostaa kaveriksi tuo mustakin?

Mattoja on jo olemassa sekä musta että valkoinen, ja Marimekon Heinä-kankaiset verhot on jossain laatikossa olemassa, niiden luulisi sopivan, kokeilen ainakin. Euroopan kiertoajelulta vuosia sitten Prahasta ostettu musta, rautainen kynttiläpuu pääsee ehdottomasti esille. Mustavalkoista väri(töntä) maailmaa tulee olkkariin vielä ainakin tauluista ja valokuvista.

Kuinkahan nopeasti kyllästyn kaikkeen mustavalkoiseen ja alan haalia joukkoon jotain kirkasta väriä piristykseksi?