Olohuoneen tapetti

Kaverini makuuhuoneessa on ihanaa tapettia, jonka edessä käyn aina välillä huokailemassa. Kas, Bauhausistahan tuota saa:

Ylhäällä pitelemäni mallipala on tätä tulevaa olohuoneen tapettiamme (ellei mieli tästä vielä muutu). Pohjaväri on helmiäisen valkoinen ja ornamenttikuvio on pohjasta hieman kohollaan. Nätti, sanon minä. Avoimen tapettikirjan tapetissa on samantyylistä ornamenttikuviota, mutta se näkyi mielestäni aivan liian hailakasti - näin kuvasta katsottuna ei juuri ollenkaan!

Haluan tapeteista vaaleat, etteivät ne ainakaan rajoita värien käyttöä muussa sisustuksessa. Nyt ensimmäisissä suunnitelmissa olohuoneen värityksestä on tulossa tylsästi musta-valko-harmaa, mutta varmasti kehitän siihen kaveriksi jonkin piristysvärin. Vanhan ruokapöytämme aion pitää ja se on ruskea, joten mitään ultratyylikästä kokonaisuutta en missään tapauksessa saa aikaiseksi. Ja mitenköhän miehen sohvalle jättämät vaatteet ja lasten ympäri asuntoa levittämät lelut tulevat sopimaan sisustukseen..? Tai omat ympäri asuntoa vaeltavat aaneloseni (ne tosin on sentään mustavalkoisia!)?

Palovaroitin

Palovaroitinhan nyt on välttämätön hankinta ja fiksu ostos. Mutta kas kas, siitäkin voi saada itselleen kivan pikku pakkomielteen!

Kuka enää koskaan haluaa tavallisen, tylsän palovaroittimen? En minä.

Mä pystyn aivan täysin näkemään tämän linnun laulamassa meidän keittiössä. (Täältä 49,95 e)

Ja näin kauniin kärpäsen antaisin muuttaa asumaan olohuoneen kattoon. (Finnish design shopista, 29,90 e)

Ja vihreä kärpänen pojalle ja vaaleanpunainen lintu tytölle, ja ehkä meillä on kohta jokaisessa huoneessa palovaroitin, koska turvallisuudestahan ei sovi tinkiä, vai kuinka??

Tytön huone

Eskarineidillä on aika selvät sävelet oman huoneensa suhteen: paljon pinkkiä ja kimallusta niin hyvää tulee.

Pinkki kattokruunu on aivan must hankinta, Coloressa hinta tälle on 79 e. Onhan se ihana, ja olen luvannut jo tytölle. Mutta itse mietin, kuinka järkevä tämä ostos on. Kauanko se saa katossa killua, eli missä vaiheessa pinkki muuttuu ällötykseksi? Tapahtuuko se heti kun koulu alkaa vai vasta vähän myöhemmin? No, kaipa tällainen namupala löytää aikanaan helposti uuden kodin.

Eco Artist -perhostapetti on jo ostettu K-raudasta. Tämä valittiin vähän yhteistyönä: minä lykkäsin likalle eteen ja kysyin, että eikös tää oliskin niiiiin ihana, jooko jooko jooko? ja hiukan johdateltuna tyttö oli kovin samaa mieltä. Mutta onhan se nyt ihana! Neidillä oli muitakin vaihtoehtoja: prisessatapetti olisi kelvannut, samoin Bambeja ja Rumpaleita vilisevä tapetti, ja valkoisen kimaltava, värikkäitä perhosia täynnä ollut tapetti oli sekin yksi suosikeista. Sori vaan, äippä halusi nyt vaaleanpunaisia perhosia!

Tämän Teresa Moorhousen Marimekolle suunnitteleman Kaunis kauris -uutuuskuosin neiti bongasi liikkeen ikkunassa ja se on kuulemma pakko saada. Neiti siis rakastaa kauriita ja muitakin hirvieläimiä. (Mistä ihmeestä lapset aina keksivätkään niin kummallisia fanituksen aiheita, en ymmärrä...) Itse olin ajatellut valkoisia, kevyesti laskeutuvia, ohuita verhoja, mutta en nyt tiedä. Laitetaanpa huone ensin jonkinlaiseen kuosiin ja kaipa minä ainakin sovitettavaksi otan tämän verhon.  Onneksi ihanat kauriit olivat päässeet heijastimiinkin, sellainen tuli jo ostettua.

Sängyksi ajattelin parvisänkyä, koska huone ei ole mikään hirmuisen iso. Ja tyttö itsekin on ihan innoissaan ajatuksesta. Yksi vaihtoehto on tuo kuvassa oleva Ikean Tromsö -parvi, joka 140 cm leveänä ja ilman patjaa maksaa 199 e. Haluaisin leveänä siksi, että olisi helppo päästää kavereita yökylään. Omasta laiskuudesta siis kyse, en jaksaisi aina kaivaa varastosta ylimääräistä patjaa, mutta toisaalta haluan, että meidän elämä on sellaista, että aina saa tulla kaverit kylään ja jäädä yöksikin.

Kauniimpia ja tukevampiakin parvisänkyjä on, esimerkiksi tämä Kalustekaupan. Ja se maksaakin sitten jo 490 euroa. Siinä olisi nuo tikkaatkin pystyasennossa eikä vinossa kuten Tromsössä, säästyisi taas hitusen verran lattiatilaa. Tässäpä yksi panosta vai pihistä -kysymys. Nuukailenko? Vai en? Vai joo? Ikean sängyn tiedän hiukan heiluvaiseksi. Ehkä sen saisi kiinnitettyä seinään jollain systeemillä, jolloin heiluminen vähenisi. Kalustekaupan sängystä mulla ei ole mitään tietoa. Voisin kuvitella tukevammaksi, puinen kun on.

Maiseman merkitys

Vanha kotimme oli satavuotias puutalo. Suuret huoneet ja ihanat, isot ikkunat. Kolikon kääntöpuolena asunnon vetoisuus, hieman kummallinen huonejako ja valtavasti hukkaneliöitä. Mutta ne ikkunat! Hitustakaan liioittelematta nautin joka päivä ikkunoista avartuvista maisemista.

Tämä maisema...

...on nyt väliaikaisesti vaihtunut tällaiseksi...

...mutta kohta onneksi vaihtuu taas vihreämmäksi:

Nautin siitä, että saan katsella luontoa ikkunoistani. Kyllä keskustassa asumisessakin on selvästi puolensa. Kun menen hissillä alas, niin humps, kaikki on vieressä. Mutta jos asuisimme pidempään ydinkeskustassa betonimaiseman keskellä, olisi minun pakko lähteä työväenopiston kurssille herättämään ikikoomasta sisäinen puutarhurini, että saisin luotua eloa parvekkeelle. Kukkaloistoa ei uudellakaan takapihalla varmasti tule näkymään, mutta pelkät puut, kallio ja nurmikko riittävät rentouttamaan silmät sohvalla löhötessä.

Terveisiä tavarakasan alta

Koti on myyty ja asunto ostettu.

Kotia hyvästellessämme alkaa Neiti 6 vee itkeä. Ja äiti perään kun kerran tyttökin. Pikkuherra 4 vee hätääntyy kun äiti ja sisko pillittävät ja alkaa itsekin vuodattaa kyyneleitä. Siinä me sitten parutaan kaikki kolme. Avaimet jätämme takan reunukselle. Kymmenen vuoden jälkeen tuntuu epätodelliselta: miten niin me muka muutetaan täältä pois?

Tavarat on roudattu sen seitsemään paikkaan. Siis ihan täsmällisesti, asumme nimittäin muutaman viikon sijaisasunnossa ennen uuden kodin vapautumista. Sopii arvata, miltä kaksio näyttää, kun nelihenkinen perhe sulloutuu sisään. Yksi huone on täynnä muuttolaatikoita, lattiasta kattoon. Toisessa huoneessa on perällä televisio, vieressä neljä patjaa rivissä ja seinää vasten ruokapöytä tuoleineen. Siinä se sitten olikin. Ovelta kulkevat tavarakaaoksen seassa herttaiset polut keittiöön, kylppäriin, roinahuoneeseen ja olo/makuu/ruokahuoneeseen. Ehkä muutto pienempään asuntoon kannattaakin tehdä juuri näin, todella pienen asunnon kautta? Voi sitä tilan juhlaa tämän leirielämän jälkeen!

Täällä varakodissa tuskin tulee vietettyä leppoisia kotipäiviä, joten optimistisesti kuvittelen käyttäväni kaiken liikenevän vapaa-ajan suunnitellen uuden kodin sisustusta. Tapetit nyt ainakin pitää saada oman maun mukaisiksi, sohva on ostoslistalla ja haaveissa vaikka mitä. Luvassa on pesänrakennuspohdintoja ja lukemattomia harhapolkuja!